Immuunijärjestelmä

Kuinka rapurutto levisi Pääsivulle Mertojen puhdistuksesta Rapurutto asiaa Muuta olennaista yhteyksiä Biohazard !!

Kaikki tuntuu aluksi pahalta, nuhakin

Ravun kyky vastustaa tauteja ja muita ravun kannalta harmillisia, tauteihin verrattavia tunkeilijoita on varsin erikoistumaton. Ravulla ei ole solumuistiin perustuvaa immuunijärjestelmää (tautien torjuntamenetelmä), vaan jokainen tautitilanne on uusi ja rapu reagoi siihen lähes aina samalla yksinkertaisella mallilla. Ravun veressä on kolmenlaisia verisoluja, jotka tunnistavat ravulle vieraat, rapuun tunkeutuneet eliöt ja joko tekevät ne vaarattomiksi tai toimittavat ne ulos ravusta. Immuunijärjestelmä on siten tuhlaileva ja samankaltainen immuunihaulikko on käytössä ravulle kohtuullisen vaaratonta nuhatartuntaan verrattavaa harmitonta bakteeria ja tappavaa rapuruttoa vastaan.

 

 

 

Rapu saa yleensä hoidettua lievät taudit helposti kun taas rapurutto on jokiravulle tai kapeasaksiravulle tappava ja täpläravulle erittäin harmillinen. Rapujen tauteja tutkitaan yhä ja esimerkiksi rapurutosta saadaan jatkuvasti uutta tietoa. Nykyisin ollaan sitä mieltä, että täplärapu selviää rutosta siksi, että sen immuunijärjestelmä on koko ajan valmiusasennossa,

 

 

 

 

hiukan päällä muttei kokonaan, ja siksi täplärapu saa torjuttua ruton ennen kuin se ehtii niskan päälle. Täplärapu saattaa kuitenkin joutua vaikeuksiin saatuaan rapuruttotartunnan ja se voi jopa kuolla rapuruttoon. Jokirapu tai kapeasaksirapu ei ole tässä suhteessa niin onnekas vaan ne heittävät henkensä rapuruton kynsissä.